Huippu-urheilijauran päättänyt pesäpalloilija ja nykyinen perheen isä

cbgo5-dxpdi
Sami Joukainen

Sami Joukainen

Sami Joukainen, 46-vuotias fysioterapeutti sekä PhysioTrainer.

Henkilö:

T:mi Jokeri 10:n takana on Sami Joukainen, 46-vuotias fysioterapeutti sekä PhysioTrainer. Olen huippu-urheilijaurani päättänyt pesäpalloilija ja nykyinen perheen isä. Olen ollut etuoikeutettu saadessani harrastaa urheilua ammattimaisesti ja toteuttaa siten yhtä suurimmista unelmistani poikieni syntymän lisäksi. Tavoitteet urheilijana ovat ohjanneet minua eteenpäin. Periksiantamattomuus kuvastaa luonnettani hyvin ja on toiminut punaisena lankana niin urheilu-urallani kuin yksityiselämässäkin. Nykyisin urheilen ilman tavoitteita tai päämäärää omaksi huvikseni. Harrastan pääsääntöisesti kuntosalia ja squashia.

Pesäpalloura:

Aloitin pesäpallourani 9 -vuotiaana Rengossa muutettuamme Ruotsista Suomeen. Pääsarjaurani kesti toistakymmentä vuotta ja sain kokea tuona aikana unohtumattomia hetkiä. Olen urani aikana saavuttanut 3 hopea- ja 2 pronssimitalia. Henkilökohtaisesti olen saavuttanut pesäpalloilijana 4 lyöjäkuninkuutta sekä 3 kertaa Vuoden jokeri -tittelin. Tästä onkin muotoutunut yritykseni nimi; T:mi Jokeri 10. Urheilijataustani on antanut minulle hyvät valmiudet fysioterapeutin työhön. Olen kärsinyt urani aikana loukkaantumisista ja minua on operoitu useasta paikasta. Loukkaantumiset ovat kerryttäneet omakohtaista kokemusta kuntouttamisesta ja käytänkin hoitotyössäni hyviksi todettuja hoitamis- ja kuntouttamismenetelmiä omakohtaisiin kokemuksiin perustuen.

Koulutus ja työura:

Valmistuin Helsingin Terveydenhuolto-oppilaitoksesta fysioterapeutiksi vuonna 1997 4,5 vuoden opintojen päätteeksi. Lisäkoulutuksia olen käynyt Fascian, kinesioteippauksen ja manuaalisen terapian C kursseja.

Olen myös kouluttautunut vuonna 2015 PhysioTraineriksi, mikä on fysioterapeutille räätälöity personal trainer -koulutus. PT-koulutuksemme on monella tapaa ammattimaisempaa kuin muilla kentillä toimivilla PT – koulutuksen saaneilla. Pohjana koulutuksessa on fysioterapeutin tutkinto, mikä auttaa mm. liikkeiden analysoimisessa. Fysioterapeuttina anatomia ja esimerkiksi nivelten toiminta on tuttua; asiakkaan kokiessa kipua liikkeen aikana, PT -koulutukseni saaneena minulla saattaa olla ratkaisu kivuttomampaan liikkeeseen. Olen tehnyt töitä pesäpallourani ohella lääkäriasemilla sekä yksityisillä fysioterapialaitoksilla valmistumisestani lähtien eli yli 20 vuotta. Viime vuodet olen tehnyt omalla toiminimelläni fysioterapiaa sekä PT-töitä. Näiden lisäksi valmennan nuoria pesäpalloilijoita Haminan Palloilijoissa.

Vahvuudet ja hoitoperiaatteet:

Työssä vahvuuksiani on vuorovaikutus asiakkaan kanssa ja luottamuksellisen asiakassuhteen
luominen. Vastaanotolleni tulemista ei tarvitse jännittää.

Hoitotilanne on myös samalla sosiaalista kanssakäymistä. Olen sosiaalinen ja helposti lähestyttävä;
keskustelu sujuu asiasta kuin asiasta ja monesti pyrin yhdessä asiakkaan kanssa löytämään ratkaisun heitä askarruttaviin asioihin. Hymy ja kohteliaat käytöstavat eivät maksa mitään, nämä ovat minulla ihmisenä ja hoitavana yrittäjänä hallussa. 

Pyrin auttamaan asiakasta mahdollisissa tuki-ja liikuntaelinvaivoissa sekä tekemään hieronnankin hoitavasti. Huomatessani esimerkiksi selkärangassa toiminnallista ongelmaa, kiinnitän siihen erityistä huomiota. Käytän fysioterapeutin työssäni myös paljon valmennusoppejani omalta uraltani. Mielestäni kuitenkin avain moneen hoitoon on asiakkaan oma motivaatio aktiiviseen tekemiseen. Suhteeni määrättyihin lääkäreihin antavat asiakkaalle mahdollisuuden päästä tarvittaessa jatkotutkimuksiin T:mi Jokeri 10 kautta. Hoitoketju ja asiakkaan kokonaisvaltainen hoito on tällöin taattu.

Seuraa jokeri kymppiä somessa